Tässä luvussa kerrotaan mikä paska syöpä on pahoinvoinnin kaikissa ulottuvuuksissa.
(lat. faex. Pitkän historian omaava, nykyisin vulgaari ilmaus psykofyysiselle, hyvää oloa uhkaavalle biologiselle ylijäämälle. Heprean kielinen alkusana ”pesah” tarkoittaa ohimenevää joka on varsin relevantti paskan merkitys edelleen.)
Normikansalaisella paskan eri olomuotojen ulostamisesta tulee elämän keskipiste viimeistään eläköitymisen aikoihin. Eikä suotta, sillä se on fyysisenä elementtinä suoliston uumeniin pitkäksi aikaa piiloutuessaan elämää vakavasti uhkaava biomassa, sen väri, ilmaantumisen tiheys ja koostumus kertovat elimistön tilasta valtavan paljon. Elämän aikana kertyneen psykososiaalisen paskan käsittely osaltaan vaatii vähintään elämää summaavaa käyskentelyä luonnossa, verbaalista käsittelyä terapeutin luona tai toiminnallisempaa otetta vaikka leka kädessä raivohuoneella. Suoliston yksilöllisillä toimintatavoilla on merkittävä asema myös yksilön liikkumisvapauden ja sosiaalisten suhteiden kannalta. Suuntaan tai toiseen vakaasta kerran, pari vuorokaudessa heilahtavasta ulostamisesta tulee elämää määrittävä tekijä: näyttääkö vatsan alue perillisen pesältä tai mikä on ripuloinnin salliva suurin mahdollinen liikkumisalue, puhumattakaan paskan keveästä kaverista, pierusta. Fyysisen paskan ääripäiden hallitsema elämä edellyttää kantajaltaan tarkka-ampujan havainnointi- ja reaktiokykyä pikaisista ulospääsyistä tilanteista, farmasian tuntemusta ummetuksessa ja ripuloinnissa sekä muistiin tallennusta julkisten vessojen tietopankista. Kaikenlaisella paskalla on siis erittäin paljon väliä. Paska hivuttautui vähitellen oman elämäni keskipisteeksi. Alussa oli satunnaista ripulointia jonka laitoin työkseni ajamani kotihoitorallin aiheuttamaan epäsäännölliseen syömisen piikkiin, pikkuhiljaa suoliston motiliteetti eskaloitui annelijäättenmäkiläiseksi pyytämättä ja yllätyksenä olevaksi arkiseksi ilmiöksi, lopulta kulminaatiopisteenä oli tuumorin löytyminen kehoni oikealta puolelta ja avanteen välttäminen. Nykyisin suolistoni mikrobiomin mielenlaatu on suhteellisen vakaa, joskin veitsenterällä. Jos erehdyn keräämään korvien väliin stressiä ja syömään suoliston mielestä huonosti niin tiedossa on takuuvarma ripuloiva rystylyönti.
Kaikki syöpäilypaska alkaa kun jossain päin kehoa syntyy pienenpieni mielenvikainen solu. Tuo pieni omnipotentti paskapallero livahtaa kehon puolustusjärjestelmän läpi ja alkaa suuruuden hulluudessaan vallata jotain kantajansa elinjärjestelmää jonka toiminta ajan myötä häiriintyy vakavasti. Mediassa kerrotaan ajoittain tarinoita siitä, miten epämääräiset oireet on sivuutettu perusterveydenhuollossa kerta toisensa jälkeen. Näin myös omassa tapauksessani. Matkan varrella vastaan tulleiden lääkäreiden taholta todettu ettei ole clostridium difficile- infektiota, ehdotettu rautatablettien syömistä, työnnetty sormet persereikään ja lausuttu ettei ole pukamia, lausuttu ettei ole mitään syytä kontrolloida veriarvoja ja kun liikkuminen alkoi olla hapen puutteen vuoksi haastavaa ja taju alkoi ajoittain tummua, niin yleislääkäri on ehdottanut nenän kautta hengittämistä. Jossitellen ajateltuna jos hemoglobiiniarvon putoamisen syytä olisi selvitelty tuolloin joskus 2017 niin olisi todennäköisesti riittänyt umpilisäkkeen operointi, mutta näin ei käynyt. Sen sijaan pari vuotta myöhemmin poistettiin puolimetriä paksusuolta, vatsan alueen imusolmukkeet, sappirakko ja maksasta 80% ja lääkittiin kymmenillä tuhansilla euroilla. Olen toki ollut ollut reilu työterveyslääkäriäni Jaanaa kohtaan ja kirjauttanut potilaskertomukseen, että gastroskopian jälkeinen muutaman kuukauden viive kolonoskopiaan johtuu kovapäisestä potilaasta, ei lääkäristä, jolloin ehkä olisi vältytty maksaresektiolta mikäli syöpäsolut eivät olisi ehtineet sinne saakka paksusuolesta. Errare humanum est.
Syöpämuian käsikirja 