Elämä on hauras (ref. Ismo Alanko). Tarvitaan yksi hups! ja elämä nykyisenä on ohi. Ihminen kompastuu, kaatuu, verisuoni repeää, punkki puree, osuu jonkun eteen, ylle tai alle. Niin kauan kun ihminen liikkuu kaikenlaista tapahtuu pyytämättä ja yllätyksenä ja kun ihminen ei enää liiku, elämän horisonttia peittää keuhkokuumeen, painehaavan ja sepiksen varjo. Syöpäilyn tapauksessa tarvitaan yksi sekopäinen, grandioosi solu joka alkaa vallata alaa terveiltä soluilta. Kun lääkitys ei tehoa, vastassa on hitaammin tai nopeammin etenevä kuolema elinjärjestelmän romahtaessa ellei sitten satu kompastumaan ja lyömään päätään kaakeliin sitä ennen.
Kuolema on useimmiten hiipuva, hitaasti elämästä poispäin lipuva tila. Kuoleva ihminen alkaa nukkua enemmän ja enemmän, syöminen ja juominen loppuu vähitellen kunnes ihminen ei enää pysty nielemään ja sitten ihminen persoonana poistuu kehosta jonnekin tuntemattomaan, jäljelle jää ihmisen kuori. Ihminen ei siis kuole nälkään ja janoon vaan ihminen ei jonkin elämänvaiheen kynnyksen ylitettyään enää tunne janoa tai nälkää, eikä myöskään tarvitse ravintoa mihinkään, koska solujen toiminta lakkaa kuolemaan. Kuollessa ihmisen hengitys hidastuu pikkuhiljaa kunnes lakkaa kokonaan. Ihmiselle tulee hengityskatkoksia jotka kestävät kymmenistä sekunneistä minuutteihin ja hengitysäänistä voi kuulua korahtelua. Hengitysteihin kertyy limaa ja möhnää, koska ihminen ei toimi kuten elossa oleva ihminen: liiku ja yski jolloin keuhkot tuulettiiaivat. Sairaalaoloissa suuonteloa puhdistetaan vanupuikoilla ja imuputkella, mutta kitapurjetta syvemmälle ei kannata imuputken kanssa mennä sillä se vain provosoi limakalvoja tuottamaan lisää limaa ja on kuolevalle epämiellyttävää toimintaa. Liman koostumusta säädellään mieluimmin lääkkein mikä tekee limasta nestemäisempää. Oirelääkityksenä kuolevalle on yleensä morfiini ja midatsolaami (rauhoittava lääke), jos kuolevaa ihmistä ahdistaa eletty elämä tai kuolema, on sietämätöntä kipua tai hengitysvaikeuksia niin sairaalaoloissa kuoleva ihminen voidaan sedatoida lääkkeellisesti kuolemaan saakka. Lääkitys ei edistä ihmisen kuolemista vaan helpottaa kuolevan oloa ja vähentää oireita. Jos kuolema on odotettavissa niin ihminen voi kuolla varsin hyvin kotonaan, mahdollisesti tarvittavan lääkityksen hoitaa tuolloin kotisairaala lääkepumpulla, päivystykseen lähteminen kuoleman lähestyessä ei tuota mitään lisäarvoa ja -hoitoa kuolevalle ihmiselle, päinvastoin siirtyminen hälyiseen päivystykseen ja siitä mahdollisesti perussairaanhoidon osastolle tuottaa kuolevalle ihmiselle stressiä.
Kuolemassa paskinta on luopuminen ja kuoleman mahdollinen lopullisuus. Sanotaan, että ihminen elää niin kauan kuin hänet muistetaan. Kuolevan tajunnantilan lasku on kuolevalle armollista ja jäljelle jääneille likeisille armotonta, mutta aivojen kuvantamisessa on todettu, että kuolevan ihmisen aivot rekisteröi ääntä vielä jonkin aikaa hengityksen lakattua. Kuolevalle kannnattaa puhua, jos ei muuta niin tutut äänet saattaa tuottaa rauhoittavaa tunnetilaa kuolevalle. Joka tapauksessa kuolema on tällä hetkellä viimeinen tunnettu rajapyykki elämässä ja tapahtuu jokaisen ihmisen elämässä yhden ainoan kerran. Kunnioita kuolevaa ja kuolevan tahtotilaa. Kysymys sillä hetkellä ei ole jäljelle jäävistä vaan kuolevan ihmisen saattamisesta arvokkaasti, säällisesti ja elämää kunnioittaen kuoleman rajalle.
Syöpämuian käsikirja 